Tässä jatkoa viikko sitten alkaneelle juttusarjalle, joka esittelee Keiden kaupunki -hankkeen kokemuksia työmatkoista ulkomaille maata ja merta pitkin.

Mihin kiinnitit asemilla huomiota?

Ainur: Pidän saksalaisista rautatieasemista. Niissä on yleensä laaja tarjonta sekä ruumiin että hengen ravintoa. Kokeneena matkustajana Tiinalla oli hyviä vinkkejä sekä Ruotsin että Saksan puolella. Tiinan vinkkien ansiosta vältyttiin hämmentäviltä tilanteilta, esimerkiksi Stena Linen terminaalissa Göteborgissa. Olisin varmaankin eksynyt tai myöhästynyt, jos en olisi tiennyt, miten sinne pääsee jalan. Stena Linen check-in oli silti hiukan hämmentävä, koska terminaalissa ei ollut selkeää ohjeistusta matkustajille. Jonkinlainen numerolappusysteemi oli käytössä, mutta kukaan ei kuitenkaan noudattanut sitä, vaan mentiin suoraan tiskille ilmoittautumaan. 

Hanna: Entisenä rakennustutkijana kiinnitän toki aina huomiota asemien arkkitehtuuriin. Göteborgin sympaattinen ja kaunis vanha asemarakennus sekä Antwerpenin loistelias kolonialismin monumentti jäivät erityisesti mieleen. Antwerpenista Kasseliin jäin peruuntuneen junan takia Unnan pikkukaupungin asemalle ja sekin oli mieleenpainuva hetki harmillisuudessaan. Google translate onneksi pelasti, kun tieto peruuntumisesta tarjottiin vain saksaksi. Eri maiden käytännöt asemien palveluissa ja informaatiossa ovat kiinnostavia. Jokaisella etapilla tällaisiin asioihin kun kiinnittää huomiota, kertyy arvokasta hiljaista tietoa tuleville maata pitkin taitettaville matkoille. 

Tiitu: Kiinnitin huomiota asemarakennusten kauneuteen. Esimerkiksi Malmössä ( vuodelta 1856) ja Kööpenhaminassa (vuodelta 1911) on kauniit ja kodikkaat rautatieasemat. Kööpenhaminan asemalta ulos astuessa on suoraan edessä Kööpenhaminan Tivoli. Kannattaa siis käydä vilkaisemassa ulos ovesta kun vaihdat junaa Köpiksessä. Saman suosittelen muuten tekemään myös Kölnissä, jossa en kylläkään tällä reissulla käväissyt. Siellä heti ovella on vastassa majesteetillinen Kölnin tuomiokirkko.

Millaisia eroja oli eri maiden välillä?

Ainur: Ruotsin ja Saksan rautateillä matkustaminen oli tuttua useammalle ryhmämme jäsenelle. Juttelimme siitä, miten vasta Belgian puolella tuntui siltä että olimme “oikein ulkomailla.” Minusta on aina mukavaa palata Saksaan, sillä olen asunut siellä jo 1990-luvun alussa. Tuntuu hauskalta käydä vieraissa paikoissa ja ymmärtää suurin piirtein miten asiat toimivat – ja jos ei ymmärrä, voi aina kysyä tai edes valittaa asiasta. Olen myös usein matkustellut Ranskassa ja jonkin verran Italiassa, mutta koska en osaa ranskaa tai italiaa kovin hyvin, tunnen oloni aina hiukan jännittyneeksi. Siksi oli huvittavaa huomata, että flaaminkielisen Antwerpenin jälkeen tuntui helpotukselta käväistä ranskankielisessä Brysselissä. Kerrankin ranska tuntui tutulta ja turvalliselta asiontikieleltä!

Hanna: Tällä matkalla kiinnostava ero maiden välillä oli maskikäytännöt. Saksassa oli junissa elo-syyskuun vaihteessa voimassa erittäin tiukka maskiohjeistus, konduktööri kävi ojentamassa harvoja maskittomia maskin käytössä. Heti maan vaihtuessa toiseen, tässä tapauksessa Belgiaan, maskit hävisivät ihmisten kasvoilta. 

Tiitu: Kiinnitin huomiota, että Puolassa juna soitti aina pilliä lähestyessään tasoristeystä tai asemaa, jolla se ei pysähtynyt. Saksan kaikissa junissa ei tarkistettu lippuja. Varsovan ja Berliinin välinen juna oli ehdottomasti tilavin koko matkalla. Tai tilavin, jossa olen koskaan ollut. Jalat olivat miltei suorana jos ne asetti jalkatuille. Polvet eivät todellakaan osuneet alaslaskettuun pöytään, eivät edes ylettyneet pöydän alle. Saksan rautatiet olivat reitilläni ainoa, joka vaati maskien käyttöä ja ihmiset kyllä pukivat maskin heti rajalla. Saksan junista en löytänyt pistorasiaa laturia varten. Toinen matkustaja neuvoi, että se sijaitsee alhaalla penkkien välissä. Puola ja Pohjois-Saksa olivat maastoltaan todella tasaisia. Ensimmäinen mäki tuli vastaan vasta Tanskassa. Missään, siis edes Łódźin neljän tähden hotellissa, jonkan sarjisfestarit maksoivat, ei ollut bideesuihkua. Suomessa sellainen on jopa junan vessassa. Kaksikerroksisella junalla matkustin vain Suomessa ja Saksassa.

Miten kehosi suhtautuu junamatkailuun?

Tiina: Junamatkailu nostaa ruumiin perustarpeet esiin, koska matkat voivat olla pitkiä. Riittävä ruoka sekä juoma, toimivat vessat ja hyvät nukkumismahdollisuudet nousevat keskeisiksi kysymyksiksi, joita ei kannata väheksyä. Tällä matkalla minulla oli mukana ärsyttävän paljon matkatavaroita, koska olin vielä jatkamassa matkaa, joten kehoni joutui hiukan koville rahaatessaan matkalaukkua eri asemien ja terminaalien portaissa sekä Göteborgin ja Antwerpenin epätasaisilla jalkakäytävillä.

Hanna: Junamatkailu on mielestäni keholle lempeä vaihtoehto, jos perusasiat on kunnossa. Alkumatkasta minulla oli uintireissulta tarttunut molempien korvien korvakäytävätulehdus, joka oli erityisen kivulias risteilylaivan ilmastoinnin takia. Lentäessä korvatulehdukset olisivat varmasti olleet myös ongelma. Junalla matkustaessa niitä ei huomannutkaan. 

Tiitu: Malmöstä Tukholmaan kulkeva X2000-juna on ainoa juna, jossa olen kokenut matkapahoinvointia. Kyseessä on kallistuvakorinen suurnopeusjuna. Nyt varauduin  keikkuvaan matkaan ja olin jo kotimaasta ostanut apteekista matkapahoinvointilääkkeitä ja selvisin tästä neljän ja puolen tunnin matkasta ensimmäistä kertaa ilman pahaa oloa. 

Tapahtuiko jotain yllättävää?

Ainur: Saksassa tapahtui ensimmäinen suurempi vastoinkäyminen. Hampurin ja Kölnin välisen junan runko oli vaihtunut, ja kolmen 1. lk vaunun tilalle tulikin vain yksi. Jouduimme ahtautumaan siihen muiden 1. lk matkustajien kanssa. Harmitti, koska olimme varta vasten varanneet 4 tunnin matkalle ensimmäisen luokan paikat. 

Löysimme osaston, jossa oli yksi vapaa istumapaikka. Ainur päästettiin siihen istumaan, ja Tiina ja Hanna istuivat lattialle matkatavaroiden väliin. Ajoittain tuli klaustrofobinen olo, koska matkatavarat ja paikkojaan epätoivoisesti etsivät kanssamatkustajat täyttivät käytävät. Onneksi osastomme muut matkustajat osoittautuivat leppoisiksi ja huumorintajuisiksi. Jutustelimme heidän kanssaan ja vaihdoimme kuulumisia ja lainasimme lukemista. Tsemppasimme myös toisiamme, kun jonkun piti lähteä uhkarohkealle matkalle kohti vessaa tukkoon tungetun käytävän läpi. Matkan varrella matkustajia jäi pois kyydistä, ja Hannalle ja Tiinallekin löytyi lopulta istumapaikat ja latauspaikat. Kaikki vessatkaan eivät olleet vielä ehtineet mennä epäkuntoon! Tämän koettelemuksen jälkeen Kölnin ja Brysselin välisen junan 1. luokan osasto – moderni, viileä ja tilava – tuntui taivaalliselta. Kaiken huipuksi iloinen Salvador Dali-viiksinen Deutsche Bahnin virkailija jakoi herkullisia keksejä.

Tiina: Hollannissa oli rautatielakko matkapäivänämme, joten kiittelimme onneamme, kun emme olleet varanneet sellaista reittivaihtoehtoa, joka olisi kulkenut Hollannin kautta.

Hanna: Antwerpenista Kasseliin matkustaessani paikallisjunien peruuntuneet vuorot ja myöhästyneet aikataulut olivat hieman stressaava kokemus, etenkin kun informaatiota ei ollut saatavilla kuin saksaksi. Jouduin ostamaan uudet junaliput ja pääsin perille Kasseliin parin tunnin viivästyksellä. Tulipa samalla nähtyä perusteellisesti Unnan rautatieasema!

Tiitu: Varsovan juna ei tullut Berliinissä päärautatieasemalle ja minulla oli junanvaihto vielä Berliinin sisällä. En kuitenkaan löytänyt vaihtoyhteyttäni. Olin jäänyt väärällä asemalla! Kaikki muutkin matkustajat olivat jääneet junasta sillä samalla asemalla, enkä ollut edes katsonut aseman nimeä. Onneksi Berliinin julkinen liikenne oli minulle tuttu ja ajelin U-bahnilla päärautatieasemalle. Ja onneksi olin uskonut naapuriani ja varannut tarpeeksi vaihtoaikaa. Ehdin vielä syömään pikaisen lounaankin, oluen kera (olut oli halvempi kuin limsa, koska kyseessä on Saksa), enkä myöhästynyt Hampurin junasta.

Millaisia keskusteluja aihe herätti muiden kanssa?

Tiina: Kun konferenssissa mainitsimme tulleemme junalla, alkoivat monet tutkijatoverimme kertoa, että hekin kyllä haluaisivat periaatteessa tulla junalla, vaikka olivat tällä kertaa lentäneet. Junamatkailuun siis kohdistuu paljon potentiaalista kiinnostusta. Ja osa osallistujista olikin toki tullut junalla, suurin osa tosin vähän lähempää kuin me.

Hanna: Maata pitkin matkustaminen herättää kiinnostusta ja moni haluaa reflektoida sitä omiin matkustustottumuksiinsa. Useimmille maata pitkin matkustaminen kuulostaa edelleen utopistiselta. Minulle se on jo arkinen ja itsestäänselvä valinta. Toki se ottaa eri tavalla aikaa ja resursseja kuin lentäminen, mutta on ehdottomasti palkitsevampaa ja monipuolisempaa matkustelua. Lentämällä ulkomailla konferensseissa käyminen tuntuu aika mielettömältä tässä maailman tilassa, mutta maata pitkin matkustaminen tekee konferenssimatkoista mielekkäitä ja mieleenpainuvia.

Tiitu: Kuten jo kerroin sarjakuvafestivaalien järjestäjä vähän nikotteli joutuessaan järjestämään junamatkani, koska hän oli matkalippujen lisäksi vastuussa vieraiden matkan sujuvuudesta, mukavuudesta ja turvallisuudesta. Ilmeisesti hän oletti, että nämä eivät toteudu junamatkalla. Muiden kansainvälisten taiteilijavieraiden kanssa asiasta puhuin melko paljonkin. Saksalaiset matkustivat junalla, mutta espanjalaisen ja belgialaisen mielestä aikaa kuluu junamatkailuun liikaa. Itseäni se ei haitannut sillä milloin enää nykyään on aikaa vain istuskella itsekseen useita päiviä, lukea tai kuunnella kirjoja ja tehdä käsitöitä tai piirustella jotain, minkä ei tarvitse tulla mihinkään. Lisäksi ilmastoahdistus vaivaa siinä määrin, että annan mieluummin joitakin päiviä elämästäni matkantekoon kuin lennän viikonlopuksi Puolaan.

Eräs minua vanhempi kollega oletti minun matkustavan junalla taloudellista syistä. Yritin selittää, että junalla matkustaminen on aika paljon kalliimpaa kuin lentäminen. En ole ihan varma ymmärsikö hän. Kielimuuri oli välillämme melko korkea.

Mitä vielä haluaisit kertoa?

Ainur näki Göteborg-Kielin laivassa joukkoliikenne-aiheista unta: Nousin pitkänmatkanbussiin, jonka kyydissä oli myös kameleita. Pitelin nuoren kamelin päätä sylissäni. Seuraavana päivänä matkustimme Saksan ja Belgian halki määränpäähämme, Antwerpeniin. Kun pitkän matkan jälkeen saavuimme Antwerpenin näyttävälle rautatieasemalle ja astuimme ulos, näimme aivan rautatieaseman edustalla – kamelin! Antwerpenin eläintarhan portin pielessä on nimittäin kamelin patsas. 

Hanna: Maata pitkin matkustaminen on niin kiinnostavaa ja monipuolista, että suosittelen sitä kyllä ihan kaikille. 

Tiitu: Junalla matkustaminen oli taas niin mahtava elämys ja kulkeminen tuntui helpolta ja mutkattomalta, että aion jatkossakin vältellä lentämistä myös työmatkoilla.